Ensimmäiset sukkahousut, jotka muistan olivat kirkkaan punaiset. Olin alle kouluikäinen kun nämä saumaiset neuleet kiskottiin jalkoihini äitini tai tarhatädin toimesta. Varhaislapsuuden jälkeen sukat ja housut ovat esiintyneet jaloissani vain saksituissa muodoissa ja erillä toisistaan. Tästä toteamuksesta sisuuntuneena ja hämmentyneenä päätin hieman tutkia, että miten maailma minun ympärilläni suhtautuu tähän verrattomaan yhdistelmävaatekappaleeseen?
Yhteiskuntamme lapsena vedin ensioletuksen, että naiset pukevat sukkansa ja housunsa samalla kertaa ja miehet vain poikkeusoloissa, kuten pankkiryöstön tai muun naamiointia vaativan teon yhteydessä. Tämän tietysti kumosi ensimmäinen vilkaisu tiedon valtatielle, josta löysin mm. keskustelupalstan miesten sukkahousuista, niihin liittyvistä nikseistä ja mallien sopivuudesta. Lisäksi opin, että miehille on olemassa oma mallistonsa, jossa etumus voi levätä rauhassa paineetta ja kiristyksettä, poislukien tietysti yllättävät veren pakkautumat tai muut vastaavat ongelmatilanteet.
Nykyajan tarpeet huomioiden sukkahousujaoston markkinointiosasto on myös varsin tietoinen miesmaailman yksioikoisuudesta ja ennakkoluuloisesta asenteesta. Tästä syystä miesten sukkahousuille on luotu oma termi, jolla ne voidaan selvästi erotella naisten hepeneistä. Englannin kielellä sukkahousut ovat pantyhose, joten miehet niin isolla kuin pienellä ämmällä vetävät jalkoihinsa tietysti mantyhoset! Näin yksinkertaisen nerokkaalla sivalluksella ja pienellä egon hivelyllä miehetkin voivat pukea sukkansa ja housunsa yhdellä kertaa jalkaan tuntematta itseään aivan ämmäksi. Ja kaikki tämä vain 75 euron hintaan!
Se irvailusta ja sitten vakaviin aiheisiin. Tarkoitukseni oli tehdä omakohtaista tutkimusta,…
» read more »
Posted in
Story / TarinaTagged
childhood / lapsuus, garments / vaatteita, muisto / memory, sukkahousut
“As an artist, my goal is to explore domestic spaces, from the exterior, made during Soviet controlled times in countries which used to part of the former Soviet Union, or directly under its influence. Secondly, my goal is to explore how language is learned, and the visual connection in this learning experience as a unifying force.”
- Sarah Kunkler
» read more »
Posted in
Illustration / Kuvitus, Poetry / Runous, Printmaking / Taidegrafiikka, Story / TarinaTagged
language / kieli, wood cut