Yhdeksästä puhelimesta rakentuva teos –omakuvani– kommentoi ihmisen suhdetta mediaan ja elektroniikkaan.

Laitteet ovat tulleet osaksi ihmistä. Voin halutessani ladata puhelimeeni ohjelman, joka seuraa painoni kehitystä, muistuttaa tupakoinnin lopettamisesta ja jopa ilmoittaa, koska kuukautiseni ovat alkamassa. Toteutan elektronisen muotokuvani tällaisilla puhelimeen asennettavilla ohjelmilla, jotka kertovat jotakin hyvin henkilökohtaista minusta.

Minä olen tilastoilla ja kaavioissa numeroina ja käyrinä. Lapsesta piirretään neuvolassa kasvukäyrä — paino, pituus, näkö ja kuulo merkitään muistiin lääkärin lausuntoon. Olemme olemassa väestörekisterissä kaikkine aikaisempine asuinpaikkoinemme. Maksetut lapsilisät ja työttömyyskorvaukset löytyvät arkistoista. Olemme olemassa diagrammeissa, siinä keskiarvossa, joka suomalaisista lasketaan. Olemme osa laskukaavaa, jolla selvitetään ”normaalin” määritelmä, jota kukaan ei täytä.

Kaavio on matemaattinen totuus. Jos kuulokoje sanoo, että korkeat taajuudet jäävät kuuloalueeni ulkopuolelle tai vaaka huutaa ylipainoa, on sitä uskominen. Ihminen kirjoittaa tulokset ylös. Kone piirtää kaavion. Elektroninen omakuva kertoo minusta totuuden.

Omakuva kulkee taskussa mukanani. Ilkkuu silmilleni. Voin koska vain muuttaa tietoja. Voin laihtua kilon syöttämällä numeron uudelleen puhelimeeni. Ehkä pyöristänkin kilot alaspäin. Kaavio ja todellisuus muuttuu miellyttävämmäksi.

2011

9 puhelinta

35 cm x 25 cm